Toukokuussa kerroimme Garden Helsingin uudesta suunnasta. Hanketta kehitetään vastaamaan muuttunutta toimintaympäristöä keskittymällä sen ytimeen: kansainvälisen tason monitoimiareenaan.
Samalla alkuperäiseen kokonaisuuteen kuuluneet hotelli-, asunto- ja toimistorakennukset jäivät pois suunnitelmasta. Uudistuksen myötä hanke on aiempaa selkeämpi ja toteuttamiskelpoisempi. Pääsemme myös kasvattamaan areenan kapasiteettia ja tekemään areenasta kokonaisuutena toimivamman ja monikäyttöisemmän.
Garden Helsingin tavoite on säilynyt ennallaan: rakentaa Helsinkiin areena, joka mahdollistaa kansainvälisen tason tapahtumat ja palvelee suomalaisia vuosikymmeniksi eteenpäin.
Nyt ensimmäiset uuden suunnitelman havainnekuvat ovat valmistuneet. Pyysimme hankkeen pääarkkitehtia Tuomas Silvennoista avaamaan, millaisia ratkaisuja suunnittelussa tehdään ja mitä uuden Gardenin arkkitehtuurilla halutaan saavuttaa.
Mikä on uuden suunnittelun tärkein tavoite?
Tärkeintä on ollut kirkastaa kokonaisuutta. Keskitymme nyt yhteen selkeään tehtävään: suunnitella mahdollisimman toimiva, korkeatasoinen ja ajaton areena. Kun kokonaisuus yksinkertaistuu, voimme viedä varsinaisen areenan laatua pidemmälle sekä arkkitehtuurin että käyttäjäkokemuksen osalta. Myös liikkuminen rakennuksessa on suoraviivaisempaa.
Miten suunnitelman yksinkertaistaminen näkyy arkkitehtuurissa?
Yksinkertaistaminen näkyy ennen kaikkea selkeämpänä massoitteluna ja rauhallisempana kokonaisuutena. Arkkitehtuuri keskittyy olennaiseen: areenan toimivuuteen, elämyksellisyyteen ja areenan kaupunkikuvalliseen rooliin. Areenalla on kaupunkikuvassa näkyvä ja aiempaa helpommin ymmärrettävä rooli tapahtumien ja urheilun rakennuksena ja maamerkkinä.
Mitä alkuperäisestä visiosta on säilynyt?
Paljonkin. Gardenin keskeinen ajatus: elävä, ympärivuotinen tapahtumapaikka, on säilynyt täysin. Myös kunnianhimo arkkitehtuurin tasosta ja rakennuksen roolista osana Helsingin ja Töölön identiteettiä on edelleen vahva. Uudessa suunnitelmassa nämä tavoitteet vain toteutuvat selkeämmin.
Miten uusi Garden istuu Töölön kaupunkikuvaan?
Olympiastadionin arvokasta ympäristöä on lähestytty suurella kunnioituksella. Alue on kehittynyt vaiheittain ja jokainen alueen urheilurakennuksista edustaa hienosti omaa aikaansa. Areena on suunniteltu niin, että se istuu luontevasti ympäristöönsä, mutta tuo samalla alueelle uutta energiaa. Tavoitteena on kokonaisuus, joka tuntuu aidosti helsinkiläiseltä. Rakennus on myös huomattavasti aikaisempaa suunnitelmaa pienempi.
Mikä uudessa areenassa tulee erityisesti ilahduttamaan kävijöitä?
Kävijälle tärkeintä on sujuva ja elämyksellinen kokemus. Olemme panostaneet näkyvyyteen, akustiikkaan, saavutettavuuteen ja palveluihin.
Areena avautuu kaupunkiin ja kaupunki areenaan: saapuminen, liikkuminen rakennuksessa, kaupunkilaisille avoin kattotasanne ja sen tarjoamat näkymät kaupunkiin sekä itse tapahtuman kokeminen muodostavat yhden eheän kokonaisuuden. Uskon, että ihmiset aistivat tämän heti ensimmäisellä käyntikerralla.
”Uusi konsepti asettaa riman korkealle”, kertoo rakennuttamisesta vastaava Risto Seppo.
Garden Helsingin uusi konsepti on saanut PES-Arkkitehtien käsissä upean ja arkkitehtonisesti kunnianhimoisen muodon. Nyt on aika viedä visio käytäntöön ja käynnistämme täysimittaisen suunnittelun kaikilla osa-alueilla.
Tammikuussa 2025 kumppaniksi valittu SRV Rakennus Oy johtaa suunnittelutyötä tiiviissä yhteistyössä projektiyhtiömme kokeneen rakennuttajatiimin kanssa.
Matka kohti uutta areenaa on selkeä: tavoitteenamme on rakennuslupa vuoden 2027 loppuun mennessä. Tämä mahdollistaa rakentamisen aloittamisen vuodenvaihteessa 2027–2028, jolloin Garden Helsinki avaa ovensa elämyksille vuoden 2031 alkupuoliskolla.
.

