Mediassa on viime päivinä esitetty lukuisia virheellisiä väitteitä siitä, ettei Garden Helsinki ‑hankkeelle olisi haettu valtiontukea. Tämä ei pidä paikkaansa.
Garden Helsinki –hankkeen mahdollisesta investointituesta tehtiin kirjallinen esitys jo maaliskuussa 2024, ja valmisteluprosessi käytiin läpi Valtiovarainministeriön virkamiesten kanssa. Kirjallinen esitys on toimitettu tiedoksi myös Työ- ja elinkeinoministeriölle. Tämän pohjalta valtionavun käsittely eteni viranomaisprosessin mukaisesti. Olemme alkuviikosta viestineet molemmille ministeriöille, että meidän puolestamme kirjalliset hakemukset voidaan julkaista, ja ymmärryksemme mukaan ne julkaistaan, kun mahdolliset liikesalaisuudet on materiaalista poistettu.
On hyvä huomioida, että valtion investointitukipäätös on tehty ehdollisena. Hallituksen kehysriihessä huhtikuussa 2025 hankkeelle osoitettiin 35 miljoonan euron valtiontuki, jonka toteutuminen edellyttää jatkovalmistelua, budjettikäsittelyä sekä erillistä valtionavustuspäätöstä. Tukea ei myöskään makseta ennen kuin rakentaminen alkaa, ja silloinkin vaiheittain rakentamisen edetessä.
Kyse on kertaluonteisesta investointituesta, ei liikuntapaikkarakentamisen vuosittaisesta rahoituksesta. Vertailu perinteiseen liikuntapaikkarakentamiseen on siksi virheellinen. Garden Helsinki ei ole yksittäinen urheilupaikka, vaan monitoiminen tapahtuma-alusta, jonka käyttötarkoitus on laaja. Areena palvelee konserttien, kansainvälisten ja kotimaisten urheilutapahtumien, kulttuuritilaisuuksien, messujen ja muiden yleisötapahtumien järjestämistä.
Hankkeen taloudelliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset syntyvät tästä monipuolisesta käytöstä ja sen ympärille rakentuvasta palvelu- ja tapahtumakokonaisuudesta, eivät yksinomaan liikuntapaikkarakentamisesta.
Jatkovalmistelu OKM:n kanssa
Asian jatkovalmistelu siirrettiin kevään 2025 riihen jälkeen Opetus‑ ja kulttuuriministeriölle (OKM), jonka kanssa prosessia on edistetty vuoden 2025 ja 2026 aikana. Tällä ajanjaksolla ministeriön kanssa on ollut yli 10 valmistelevaa tapaamista.
Asiaa on käsitelty lisäksi muun muassa Työ‑ ja elinkeinoministeriössä, ja hankkeesta on toimitettu laaja tausta‑aineisto päätöksenteon tueksi (noin 15 liitettä).
Valtionavun käsittelyyn kuuluu myös EU‑tason arviointi. Ennen lopullista päätöstä hankkeelle on saatava Euroopan komission hyväksyntä valtiontukisääntöjen mukaisesti.
Valmistelussa on arvioitu kattavasti mm.
Tuen kohdistuminen areenaan – konseptimuutoksella ei ole vaikutusta
On myös keskeistä, että ehdollinen valtiontuki kohdentuu vain areenakokonaisuuteen ja sen rahoitusvajeeseen – ei hankkeen muihin osiin. Asia on ollut näin jo ennen kuin hankkeen konseptia muutettiin toukokuussa 2026. Vanhan konseptin mukaiset hotelli, asunnot ja toimistot eivät koskaan olleet valtionavun piirissä. Mediassa on nostettu esiin, että konseptimuutoksen myötä tukea tulisi tarkastella uudelleen. Päinvastoin: muun muassa Opetus- ja kulttuuriministeriö pitää muutosta myös EU-notifioinnin kannalta hyvänä, koska riskinä nähtiin, että alkuperäisessä mallissa areenakokonaisuuden taloudellinen erottaminen muusta olisi ollut haastavaa.
Yhteys politiikkaan
Toisin kuin mediassa on annettu ymmärtää Jan Vapaavuori ei toiminut hankeyhtiön hallituksen puheenjohtajana valtiontukea koskevan hakemuksen jättämisen aikaan helmikuussa 2024, eikä myöskään silloin, kun valtion investointitukea koskeva ehdollinen päätös tehtiin keväällä 2025.
Hanke ei ota kantaa eikä asetu osapuoleksi käynnissä olevaan poliittiseen keskusteluun.
Garden Helsinki on hakenut valtiontukea, saanut ehdollisen tuen ja jatkanut sen valmistelua sekä käsittelyä yhteistyössä opetus‑ ja kulttuuriministeriön kanssa osana normaalia viranomaisprosessia.
Kokonaisuus on laaja ja monivaiheinen valmisteluprosessi, jossa arvioidaan sekä hankkeen yhteiskunnallinen hyöty että EU‑valtiontukisääntöjen mukaisuus. Kyse ei ole yksittäisestä päätöksestä, vaan usean viranomaisen yhteistyössä etenevästä perusteellisesta arvioinnista.
Miksi areena tarvitaan juuri Helsinkiin?
Mediassa on lisäksi kyseenalaistettu, miksi juuri Helsinkiin rakennettavalle areenalle on myönnetty ehdollinen tuki.
Helsinki ja Suomi tarvitsevat modernin monitoimiareenan nimenomaan pääkaupungin ytimeen, koska kansainväliset tapahtumat eivät sijoitu irrallisiin sijainteihin, vaan elävään kaupunkirakenteeseen, jossa palvelut, saavutettavuus ja kaupunkielämä kohtaavat. Keskustasijainti mahdollistaa sen, että tapahtumien taloudelliset ja elinvoimavaikutukset leviävät laajasti ympäröivään kaupunkiin: hotelleihin, ravintoloihin, kauppaan ja muihin palveluihin. Näin areena sijoittuu myös kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti luontaisten ihmis- ja liikennevirtojen äärelle.
Hanke tuo suoria vaikutuksia rakennusaikana, mutta myös sen jälkeen. Tapahtumat tuovat merkittävää hyötyä areenan lähialueille. Esimerkkinä Tukholman kauppakamari arvioi, että Taylor Swiftin konsertit vuonna 2024 toivat noin 150 000 kävijää ja yli 47 miljoonan euron lisäkulutuksen kaupunkialueelle. Kulutus kohdistui erityisesti hotelleihin, ravintoloihin, kauppaan ja liikenteeseen, eli laajasti koko kaupunkitalouteen tapahtuman ympärillä.
Kyse ei ole pelkästä tapahtumapaikasta, vaan koko kaupungin kilpailukyvystä: vain keskelle kaupunkia sijoittuva, kansainvälisen tason areena pystyy tuomaan Helsinkiin ne tapahtumat, kävijät ja vaikutukset, joista muut pohjoismaiset pääkaupungit jo hyötyvät.
Samalla juuri keskusta-areena vastaa kansainvälisten kiertueiden ja suurtapahtumien vaatimuksiin saavutettavuudesta, infrastruktuurista ja elämyksellisyydestä. Kaikki areenat eivät ole saavutettavuudeltaan samanarvoisia kansainvälisille kiertueille, esimerkiksi Tampereelle suuntautuva tuotanto voi tarkoittaa lisäpäiviä aikatauluun pidempien siirtymien vuoksi satamista ja logistiikkareiteistä. Juuri siksi Helsingin keskustasijainti on kansainvälisesti merkittävä kilpailuetu.
Garden Helsingin seuraavat vaiheet
Vaikka keskustelu ympärillä on ollut vilkasta, ja ajoittain jopa äänekästä, olemme keskittyneet siihen, mikä lopulta ratkaisee: areenan viemiseen määrätietoisesti eteenpäin.
Työ on edennyt suunnitelman mukaisesti, ja seuraava konkreettinen askel nähdään jo huomenna, kun julkaisemme uuden konseptin mukaiset havainnekuvat. Nämä kuvastavat hankkeen päivitettyä suuntaa ja etenevät seuraavaksi Helsingin kaupungin käsittelyyn. Lisää siis luvassa hyvin pian!